Hanko, Tammisaari ja Salo: peren pikkuveli, vaseti ja kebabpulu

Maanantai 18. helmikuuta. Näillä näkymin helmikuun ainoa kunnollinen linturetki suuntautui linjalle Hanko-Tammisaari-Salo, tarkoituksena kaivaa talvehtijoita, mereisiä vesilintuja sekä pari pikkuraria vuodarilistoille. Matkassa mukana Niko B, Olli J, Aapo S, Kati S, Martti R. ja Mikko T. (retken primus motor, kiitokset jälleen!)

Parin vastoinkäymisen jälkeen lähtö Ruoholahdesta klo 7.20 ja lisää kyytiläisiä Lauttasaaresta ja Kirkkonummelta kyytiin. Matkalla kauhistellaan karseaa näkyvyyttä, havaitaan reissun eka mainittava havis (isolepinkäinen) osoittelemalla kiikareilla satunnaiseen suuntaan jossain Inkoossa. Saman pitäjän alueella lässähtää päivän eka vuodari (#66), kun teeri painelee tien yli.

Haliakselle ehditään onneksi ajoissa. Näkyvyys merelle on kilometrin luokkaa eikä ennuste näytä hyvältä. Havaitsemme silti elämää ja Kallskärien kohdalla alkaa tiukka tapitus merialueille, kyhmyjoutsen nousee pahasta puutteesta paperilajiksi (vuodari#67).yhteensä 80 yksilön voimin. Tjuvskärin edustalta löytyvät 8 tukkakoskeloa (5k 3n, vuodari#68) aiheuttavat jo pientä vipinää, mutta Kallskärien välista löytyvä ensimmäinen uivelo vasta riemua synnyttää! Ujo tapaus painelee saman tien luodon taakse piiloon, paniikkinuotitus on sinänsä aivan turhaa kun parin Zeissin näkökenttää vasuriin selaamalla löytyy yhdeksän koiraan ja viiden naaraan parvi! Kun Haliaksen kotirannoilta löytyy vielä kolmen naaraan parvi, 18 uiveloa (10k 8n, vuodari#69) on oikein leppoisa helmikuinen lukema.

Aatu on vastassa aseman pihalla, vaihdetaan kuulumisia ja haviksia. Hyvän aloituksen jatkeeksi Aatu kehottaa Eteläkalliolta staijaamista, ja mehän tottelemme. Näkyvyys ei tapittamalla parane, edelleen kilometrin luokkaa ja lunta tulee taivaalta tasaista tahtia. Allia, kala- ja merilokkia tippuu silti kanssastaijareiden vuodarilistoille, mutta seuraava rytmihäiriöitä aiheuttava tirppa löytyy jostain Russön suunnalta, mistä hiffaan riskilän. Jäi kiitollisen paikalliseksi. 70 vuodaria rikki, hellurei! Tunnelma vapautuu, keväinen allien laulu kantautuu korviimme, karusta kelistä huolimatta Halias on näyttänyt jälleen potentiaalinsa. Mitä nyt Kistskärin legendaarisille linjatauluille vilkuillaan hermostuneesti tuon tuosta, onhan alueella talvehtiva muuttohaukka yksi reissun päätäkyistä...

Tiukkaa merilintustaijia Haliaksen Eteläkalliolla.

Yhdentoista maissa päätämme siirtyä Länsisataman suuntaan, samalla heitetään Aatu kaupunkikierrokselle. Sopiva staijipaikka löytyy Länsisataman Kuningattarenvuorelta - ei vaan näy Pyhää Peregrinusta tälläkään sektorilla. Vesilintutarjonnassa lähinnä allia ja isokoskeloa. Ollin kanssa skarpataan pari merikotkaa vuodarilistalle, ja meikäläisen jatkaessa merelle tapittamista Olli skarppaa kaupungin puolelta isolepinkäisen ja kottaraisen! Ihan hyvä välietappi. Seuraavaksi Neljän tuulen tuvalle. Täällä riittää elämää, joskin meno tuntuu ensialkuun yksipuoliselta; 230 telkän ja 41 kyhmyjoutsenen joukosta ei menaa lisälajeja löytyä. Keskityn massojen ynnäilyyn, mutta Olli jatkaa reipasta revitystä ja huutelee mereltä hyvän allilössin, juhlapukuisen riskilän ja 5 lapasotkan poppoon. Martti löytää lähellä olevasta telkkälössistä yhden lisää, Tallholmarnien saltona siis 6 lapasotkaa (1k 5n, vuodari#71). Peregrinusta ei täältäkään kovalla yrityksellä löydy, eikä Stora Tallholmenin taakse livahtava naaraspukuinen ampuhaukka ehdi lämmittämään kuin hetken - peren pikkuveli olisi saanut löytyä vähän aikaisemmin...


Hangosta siirrymme Raaseporin puolelle, Tammisaaren Ramsholmeniin. Kohteena paljon ennakkosuitsutusta saanut valkoselkätikkareviiri. Potentiaalia oli sekä koiraan että naaraan voimin. Paikka oli minulle täysin uusi ja mykistävän hieno! Järeää haapaa sekä jalopuuta, pähkinäpensaslehtoa, joukossa muutama kunnioitettavia mittoja saavuttanut mänty. Ramsholmenia ja sen jatkeena olevaa Högholmenia syynätään sinnikkäästi ja hartaasti läpi, valkoselkätikkojen läsnäoloa todistavat useaa jykevää tervaleppää koristavat ruokailujäljet. Ensimmäiset tikat osoittautuvat käpytikoiksi, jonka jälkeen nähdäänkin käppäriä käppärin perään. Minuutit kuluvat, polut loppuvat, kärsimättömyys ja pettymys hiipii pintaan. Paluumatka odottaa ja päätämme tehostaa loppuetsintää jakautumalla kahteen ryhmään. Treffit Ramsholmenin ruokinnalla. Valitsen tietysti sen väärän puolen ja ehdimme Ramsholmenin lavalle asti. Sitten puhelin soi. Mikko.

-"Pitääkö juosta?"
-"Täällä se on, läskillä..."

Kevyeksi juoksuksi meni, eihän sitä lintua sentään saa säikyttää :) ja sieltähän se löytyi, suomalaisen metsäluonnon helmi, järisyttävän komea koiras-valkoselkätikka. Vuodaria paukkui (#73), toisille jopa odotettu elämänpinna, yhtään vähättelemättä, niin klassisen koreaa tapausta että päässä salamoi. "Vasetia" ahmittiin niin pitkään kuin lintu näytillä viihtyi, koiras intoutui myös rummuttamaan muutamaan otteeseen. Hehkutinko mä tätä jo tarpeeksi? En. Aijj että kun oli hieno!

Koska tikan kaivamiseen meni odotettua kauemmin, päätimme hylätä Raaseporin pähkinähakkipaikkojen tarkastamisen ja siirtyä saman tien Saloon. Valoisaa aikaa oli tiedossa pari tuntia, josta puolet kuluisi kulkemiseen. Navigaattori rullaamaan ja tien päälle. Valkoselästä ehtii kulua vajaa tunti, kun tyylikkäästi spottaamme Salon Enilässä saarnen latvassa päivystäneet 2 turkinkyyhkyä! Vuodari # 74 liikkuvasta autosta käsin :)  jalkaudumme ihastelemaan kyyhkyjä hieman paremmissa olosuhteissa, ja Enilää kierretään pieni lenkki seuraavien turkinkyyhkyjen (turkinpulujen, kebabpulujen, jne.) toivossa. Ei löydy, kaksi kahdestakymmenestä on silti ihan hyvä saldo. Illan viimeisissä valoissa spottaamme vielä jotain spondea, kun kaivan yhdestä pikkulintuparvesta 4 järripeippoa. Aapo, Olli ja Mikko korottavat saldon seitsemään järripeippoon, ihan kiva lopetus siinäkin.

Kebabpulujen kunniaksi kebabille ja kotiin. Kiitokset jälleen mainiosta reissusta retkikumppaneille!

Pöllöjä, tikkoja, Sitta & Eremophila!

Perjantai, kahdeksastoista ja Symbioosin kerhohuoneella työstettävät järjestöhommat pysähtyvät seinään; Aapo kävelee sisään ja nuotittaa Herttoniemen suunnalla notkuvista pöllöistä! Ei kolmattakaan sanaa, lähtö tuli kuin himobongaajalle konsanaan. Vaikka vähän piti nieleskellä ylpeyttä ja palata kertsille unohtunutta pipoa etsimään...

Fastholmaan nyt ravaa puolessa tunnissa, mutta helmipöllön nuottien osoittamassa paikassa näkyy vain jalanjälkiä. Katselen pimeään kuusikkoon ja siirryn eteenpäin. "Varmimmat ensin", ja hiiripöllö löytyykin helposti Saunalahden rantalepistä. Etäämmältä löytyy myös muita harrastajia, paikalle pamahtaa myös kampukselta jälkijunassa (tai bussilla, 'tanan laiskurit ;) lähtenyt poppoo. Hiiripöllöä näytille muillekin, sitten seuraavan kimppuun.

Helmipöllö kuulemma päivysti korkealla Majavakallion rinteen kuusissa. Lähden seuraamaan polkuja ylös rinteeseen, ja alhaalta huudeltavien nuottien avulla katson ensimmäisen kuusen läpi - ei pöllöä. Nousen korkeammalle ja syynään seuraavia kuusia läpi. Katja, Niko ja Tiina jäivät taktisesti ladun tasalle ja antoivat karvanaaman tehdä sen likaisen työn. Ei tämäkään pinna ilmaiseksi tullut, tovin siinä sai odotella ennen lakonisen "näkyy"-kommenttia. Helmipöllö jäpittää aika ulkona rungon viereltä, mutta riittävän hyvin oksien suojissa. Aika vaisun oloinen tapaus, pöllö ei vaivaudu edes ihmettelemään alhaalla pyöriviä maan matosia.

Valoisaa aikaa on vielä tunti jäljellä ja päätän jatkaa kulkuani Kivinokkaan. Nyt kun kerran liikkeelle lähdettiin... Pohjantikkaa varten saadan nuotit kuusen tarkkuudella ja pähkinänakkelin "vakiopaikkakin" löytyy. Picoidesta haetaan jokaisen nakutuksen perässä, kolmasti löytyy käppäri ja kertaalleen palohullu. Nakkeliakaan ei näy eikä kuulu illan viimeisten valojen aikana ruokinnalle. Retkueemme hoipertelee myös Kivinokan urheilukentän lomasta, missä havahdun tiaisten äkäiseen varoitteluun. "Nyt on jotain", mumisen muille ja alan epäuskoisena etsimään petoa tiaisten liikkeiden avulla. Tiina ehtii ensin ("Onko tuolla joku pieni pöllö tuossa puun latvassa...?") ja peevelin peeveli, varpuspöllö siellä päivystää tiaisten harmina. Pistän pienen show'n pystyyn ja vislaan pöllön alemmas puusta. Minipöllö nykii levottomasti pyrstöään, päälyilee hermostuneesti sinne tänne, mutt rauhoittuu parin pudotuksen jälkeen. Ihan seipiön nokkaan lintu ei uskaltaudu, mutta muutaman metrin päähän kuitenkin. On se soma.

Aurinko laskee, nakkelipaikalla on hiljaista. Päivän hämärtyessä mustarastaat aktivoituvat, mutta normaali iltametelöinti kiihtyy melkoiseksi älämölöksi, ja rastaita kasaantuu puutarhan joka kolkasta parinkymmenen metrin päässä olevaan pieneen puuhun. Löydän varoittelun kohteen vasta sen lähtiessä lentoon; hiiripöllö siirtyy ensin seuraavan pusikon latvaan, mutta jatkaa pian matkaansa kadoten koivikon kätköihin. Melkoista menoa taas! Kolme lajia pöllöjä Helsingistä ja neljäs vuorokauden sisään, kun listaan lisätään edellisenä iltana Hattulan Ellilässä kuultu lehtopöllö. Jotain hyötyä niistä järjestöhommistakin, hah! Kolmella pöllöllä vuodarisaldo nousi 59 pinnaan.

Jätkäsaaren tunturikiuru, kavereiden kesken ere.

... ja Kivinokan pohjantikka. Kuvanlaadun perusteella voisi luulla maalaukseksi.

Seuraavana päivänä (19.1.) lähdettiin Aapon ja Mikon (T.) kanssa hoitamaan jätkäsaaren tunturikiuru. Aika helppo kuvio: paikan etsiminen, kasoille päälyily ja komppauksen aloittaminen. Toinen bongariryhmä ajaa linnun lentoon, "ere" (Eremophila alpestris) paikantuukin uudelleen pienen patikoinnin päästä. Kameran kanssakaan ei tarvitse hirveesti suhia, että on sopivat dokumenttikuvat kortilla. Hieno oli, kiitos ja eteenpäin.

Lounaan jälkeen suuntaamme Kivinokkaan pähkinänakkelia jähistämään. Näin iltapäivästä linnun liikkeistä kuuluu kaikenlaista huhua, mutta ensimmäinen yritys tuottaa tyhjää. Saamme kuitenkin nuotit erääseen kuuseen (samaan kuin eilenkin), mistä pitäisi löytyä kolme lajia tikkoja! Kauaa ei urheilussa mene, ennen kuin tuttu tikkojen tappama havupuu ja sitä piirittävine orneineen löytyy. Pohjantikka ja pikkutikka tyylikkäästi vuodarilistalle. Jotain oli tänä päivänä kohdillaan, kun paluumatkalla ruokinnalle korviin kantautuu pähkinänakkelin ääntä! Lintua ei vaan näy, mutta mielestäni osaan poissulkea tiaisten älämölön ja oikeutetusti kuitata itselleni vuodenpinnan. Vaikka läntisen Kivinokan mökkialueen kiertäminen tuottaa tyhjää, Saunalahden 4 pajusirkkua lyövät sinetin jälleen hienolle lintupäivälle. Vuodenpinnoja kasassa 64.

Piruako tuijotat?

Heleemipöllö, piä kenossa.

Sunnuntai kului yht'lailla ulkoillessa, kun lupauduin vetämään Symbioosin linturetken Kivinokka-Fastholma-Mölylä -seudulle. Eilinen reissu voidaan siis kuitata onnistuneena pohjustuksena ja tämän päivän havikset menivätkin osittain vanhan kertaukseksi. Neljä symbionttia vaappuu aamuhämärissä nakkeliruokinnalle, matkan varrella näkyy reissun eka varpushaukka. Nakkelia odotellaan kolme varttia, mutta reissu saa hyvän lähdön kun Varpu hoksaa lähipuissa päivystävän hiiripöllön! Kuvauksellinen tapaus. "Hipön" häirintään kyllästyttyäni suuntaan kuuluisalle tikkapuulle, josta napataan pikkutikka retkenpinnaksi. Kivinokan kuusikkoa kompataan ja kuunnellaan useammasta pisteestä, lintulavalla Ilkka ja Aapo liittyvät seurueeseen, uudella kierroksella tsekataan vielä Saunalahden pajusirkut sekä tikkakuuseen ilmestynyt pohjantikka.

Sitten Fastholmaan. Aloitan Majavakallion kuusien syynäämisen ja potkin kiireisimmät ihmiset Mölylän ruokinnan varpuspöllöhuhun perään. Kuusikon komppaaminen katkeaa vartin päästä, kun Aapo ilmoittaa varpuspöllön olevan hyvin paikalla ja helmipöllön löytyneen Rajakallion suunnalta. Nnoooh... ei muuta kuin eteenpäin. Helmipöllökin löytyy ja kaikki retkeläiset kuittaavat linnun, osa jopa eliksen. Ilkka mainostaa varpuspöllön päivystäneen hyvinkin kuvauksellisesti näytillä, ja eihän sitä malta, eihän sitä malta muuta kuin rynniä paikalle.

Mölylän ruokinnalla näky on hyvinkin epärealistinen: kuusikossa puolisenkymmentä kuvaajaa piirittää varpuspöllöä, joka jäpittää vain muutaman metrin päässä lähimmästä linssistä vain parin metrin korkeudella! Järeämpi kalusto on jollain sivussa ja pienemmälläkin obektiivilla näyttää pärjäävän. Älysikö kukaan laajakulmaa? Onhan sitä urbaania legendaa kesyistä pöllöistä kuultu, mutta aika uskomattomalta se tuntui, kun sinne teleobjektiivien metsään astelee itsekin ja toteaa, että ei peeveli, se minipöllö on oikeasti tossa! Nyt saa kokeilla ja kikkailla, vaikka 500 mm polttovälillä vain puolet linnusta mahtuu kuvaan :) onneksi zoomi antaa vähän pelivaraa. Ilkka, Tiina ja Niko saapuvat myös paikalle ihmettelemään, reaktioista päätellen lintu on nyt oikeasti hyvin näytillä.

Sulkijat käyvät aina linnun katsoessa tiettyyn suuntaan. Euforista. Eikä lintu näytä kyllästyvän tilanteeseen millään. Päin vastoin - sinne tänne päälyilyn ohessa pöllö suuntaa katsettaan välillä maahan, vaihtaa kertaalleen oksaa ja tömähtää alas maahan! Tuossa linnussa on tulta, tappuraa ja armotonta keskittymiskykyä! Sekunnin ajan näen siivet levällään maassa makaavan ja ympärille katselevan pöllön, joka ottaa ja lähtee mukanaan pieni päästäinen. Onneksi en edes yrittänyt kuvata, ehdin näkemään tämänkin tilanteen. WAU.

Kuva: Ilkka Kivistö. Kiitoos!

Viikon päästä (la 26.1.) sitten taas, tällä kertaa Epun kanssa Vuosaaren mestoja kiertämään. Hirveän laajaa lenkkiä ei ehditty tekemään, Mustavuoren metsäruokinnalla Pihabongo-sälän ynnäilyä, jännimpinä "maakiipijä" ja vuodarilistalle kavunnut pikkukäpylintu (#65). Puolin ja toisen bongoilua nähtiin taviokuurnia 3+5 kiert, olivat vaan vähän turhan kaukana ruokinnalta :)

Tapahtumasiipeilyn jälkeen kompattiin Vuosaareen maankaatopaikkaa, eikä tarvinnut hukkareissua tehdä. Eppu löysi isolepinkäisen (vuoden neljäs) suht pienellä, vuorikiipeilijöiden päät ylittänyt tikli oli myös ihan pirtee havis. Kasan eteläpuolen puita ja puskia selatessani iski tuttu fiilis ("ei hitto, ei kai taas") ja samalta seisomalta nuotitin Epulle hiiripöllöä. Viides yksilö puolen vuoden sisään! Alkaa varmaan blogissakin olemaan kulunut aihe, mutta on ne hienoja, varsinkin tosispondena.