24.9.2011

Muuttolintujen valtaväylillä: Hangon lintuasemalla 13.-20.9

Näin! Taas on takana yksi melkoisen magee reissu. Karvanaama vietti viikon päivät Hankoniemen uloimmassa kärjessä Hangon lintuasemalla, muuttolintujen valtaväylillä. Hanko on tunnetusti kovimpia lintupaikkoja mitä valtakunnasta löytyy. Leutoina talvina viivyttelijöitä ja talvehtijoita on monipuolisesti, kevätmuutolla eteläinen niemennokka toimii muuttoa johtavana linjana lännestä ja etelästä, kesällä Hangosta voi löytää yhtä sun toista rariteettia ja syksyllä Hankoniemi kerää yhteen useita mantereen muuttolinjoja, jotka tiivistyvät niemen uloimpaan kärkeen: Uddskatanille ja Hangon lintuasemalle eli Haliakselle. Luontokohteena Halias ei mielestäni vedä vertoja esim. Jurmolle, mutta helpot kulkuyhteydet ja käsittämättömät lintumassat vetävät harrastajia majoittumaan vanhaan luotsitupaan. Siinä missä missä Jurmon lintuasemalla keskitytään levähtäjiin ja havainnointiin kuluu melkoinen määrä käveltyjä kilometrejä, Haliaksella toiminnan painopiste on nimenomaan näkyvän muuton tarkkailussa (yleensä venäläisten rakentaman, vanhan bunkkerin päältä käsin) ja rengastuksessa.


13.9.

Kotiuduin asemalle viideltä iltapäivällä - ennen jakson ekaa iltahuutoa ehdin näkemään sinitiaisen, kyhmyjoutsenen ja muutaman sinisorsan. Asemalla entuudestaan Aatu ja Raino Kinnunen, Aksu lähti Helsinkiin asioimaan ja uhkaili tulevansa seuraavana päivänä takaisin. Hyvään väliin mies ajoitti menemisensä: tiedossa on melkoinen alku tälle keikalle, kun merisää tuuttaa myrskyvaroituksia Suomen merialueille...

14.9.

... ja kunnon myräkkä sieltä saatiinkin niskaan! Hankoniemi nautti infernaalisesta länsituulesta (21 m/s, puuskissa 27 m/s!) sekä 4,5 m merkitsevästä aallonkorkeudesta - mikä aloitus jaksolle! Aamuvakio staijattiin etelämetsän vierellä suojassa pahimmalta tuulelta - silti kaukoputki puujalustoineen meinasi lähteä lentoon kahdesti ja touhu piti keskeyttää sateen takia ennen yhdeksää. Silti Aatu ehti skarppaamaan etelän puolelta itää kohti tuulessa leijuneen nuoren tunturikihun. Todellinen merilintu, siinä missä lokit ja sorsat räpiköivät keskellä myrskyä, niin tämä kaveri antoi tuulen kuljettaa ja ohjasi menoaan kevyillä siiveniskuilla. Mitään muuta merkittävää ei asemalta käsin näkynytkään, kun suurin osa aamupäivästä meni sateen pitämiseen asemalla.

Iltapäivästä lähdin näyttämään Rainolle Hangon lintupaikkoja - keli oli edelleen kilometrien päässä otollisesta, mutta aina hyvien paikkojen kiertely voittaa sisällä istumisen, ainakin kun intoa riitti. Kierros aloitettiin Svanvikista, missä mm. 219 paikallista haapanaa, tundrakurmista ja kaukana merellä itään viipottanut kihu - todennäköinen tunturikihu tämäkin, perkele vieköön kun paineli liian kaukaa - tai me vastaavasti olimme liian kaukana ulkomerestä... Täktbuktenilla kova tuuli kävi vasten kasvoja ja kaukoputkea sai pidellä taas kaksin käsin kiinni. Paikalla silti monipuolisesti sorsia (mm. harmaata, lapaa ja jouharia), mustaviklo ja ruskosuohaukka. Täktömin pellot ja lentokenttä yllätti, paikalla nähtiin jopa 2 nuolihaukkaa, tuulihaukka ja varpushaukka - me kun luulimme myrskyn pyyhkineen kaikki pedot alueelta pois. Kierroksen päätteeksi koukkasimme Västerfjärdenin kautta ennen kuin poimimme Aksun takaisin asemalle - samalla kun RKn edustaja ilmestyi paikalle, myrskypilvet väistyivät ja reissun eka mehiläishaukkakin näyttäyti Hangon kaupungin päällä. Ihme touhua... illalla saunottiin ja fiilisteltiin Ulkonokalta tuulee -klassikkoteosta.

15.9.

Edelleen tuulista, lännestä 12 m/s, vakio staijattiin sentään bunkkerilta käsin. Aamun ensi tunnit olivat melko hiljaisia, mutta melkoisia piristysruiskeita olivat aivan lähietäisyydeltä ohi viistäneet nuori mehiläishaukka ja tunturikihu - aseman seitsemäs tänä syksynä, siinä missä aikaisempien vuosien varrella tunturikihuja on havaittu asemalla yhteensä viisi! Siinä oli karvanaamalla otollinen tilaisuus katsella ja opetella nuoren kihun tuntomerkkejä - Aksu oli omien sanojensa mukaan tyytyväinen unohtaessaan kameran sisätiloihin, kun nyt lintua sai kunnolla katsellakin.

Vakion jälkipuoliskolla peippo- ja varpushaukkamuutto näytti pienen viriämisen merkkejä. Mieleen muistuivat vuoden takaiset kokemukset peippohelvetistä, kun pikkulintuja pyörii niemen kärjessä usean sadan linnun parvina päällä, oikealla, vasemmalla, puunlatvojen tasalla ja korkealla taivaalla - elättelin toiveita täydellisestä pikkulintukaaoksesta, vaikka pelkäsin pysyisikö vastaava eteläkärjestä ihailtu näytelmä hallussa bunkkerilta käsin. Tällä kertaa piti tyytyä pariin tuhanteen peippoon ja seitsemäänsataan vihervarpuseen. Varpushaukkoja meni muutama kymmenen, nuolihaukkoja 4, selkälokkeja 4, melko myöhäisiä kala/lapintiiroja 17.

Puoliltapäivin muutto hiljeni ja läksin Gåsörsuddenille komppaamaan levähtäviä lintuja. Muutama meriharakka, 3 suosirriä, taivaanvuohi, nitkuja... viikon päivät särkän kärjessä notkunut isosirri ei enää näyttäytynyt, mielenkiintoinen havis olisi sekin ollut. Myräkkä on tietysti nostanut meriveden korkeutta sen verran, että suurin osa särkästä oli veden peitossa eikä Aksun lainaamien saappaiden varsi meinannut riittää pahimmissa paikoissa!

Varpushaukkoja rengastettiin lähes päivittäin 5-10 yksilöä.

16.9.

Lämmittely jäi edellisille päiville ja nyt päästiin revittämään! Keli selkeni ja sekös tiesi parempaa liikehdintää taivaalla. Pikkulintumuutto käynnistyi heti aamusta: mantereelta puski niemennokkaan 50-100 yksilön peippo- ja vihervarpusparvia, tosin meno ei jatkunut pitkin päivää vaan meno hyytyi puoliltapäivin. Massoista peippoja ynnäiltin 3500 muuttavaa. Pikkulintumuuton kvaliteetteina tällä kertaa 2 lapinkirvistä, 7 kangaskiurua ja keltavästäräkki.

Kun pikkulinnut hyytyivät, niin kurjet aloittivat rynnistyksen. Vaikka suurin osa linnuista ohitti bunkkerin melko kaukaa, meno oli silti melko hienoa katsottavaa kun päivän aikana ohitse lipui 5700 kurkea. Viimeisimmät parvet menivät aivan aseman yli auringon laskiessa! Petolintuja vastaavasti meni jo aamun ensi tunteina ja meno jatkui mainiona myöhään iltapäivään asti. Hektisintä oli kllo 11-14 välillä vielä selkeämmän piikin osuessa puolen päivän molemmille puolin, kun bunkkerin ohitti reilu tuhat kurkea, Haliaksen syksyn eka muuttohaukka ja Aksun huikkaama aro-/niittysuohaukka, jonka spottasin korkealta plusmiikasta. Lintu loittoni pahassa vastavalossa, jolloin tarkemmille tuntomerkeille ja lajimääritykselle heitettiin saman tien hyvästit. Habitus oli aika arosuomainen, mutta... mutta...

Parhaimmillaan katsottavaa oli joka suunnalla. Ihan sama minne sitä optiikkansa suuntasi, niin jostain löytyi jotain ylös kirjattavaa. Silti mistään ylikuormituksesta tai kaaoksesta ei kärsitty. Tapitin bunkkerilla yhteensä 11 tuntia lähes yhtä mittaa, kuuden jälkeen silmät tahtoivat painua kiinni ja jalat pettää alta, vaikka kurkia olisi vielä mennytkin. Kisakunto ei vaan kestänyt pitempään. Alkuillasta Soiska, Tapu, Soili, Ari ja Tuukka saapuivat asemalle - viikonloppuna tiedossa ruuhkaa bunkkerilla!

Muita haviksia mm. merihanhi 376m,  mehiläishaukka 10 m, merikotka 8 p, ruskosuohaukka 1m, sinisuohaukka 23 m, varpushaukka 244m, hiirihaukka 19m, tuulihaukka 6m, ampuhaukka 7m, nuolihaukka 1m.




17.9.

Lintupäivä! Tai ainakin paperilta ja asemalomakkeelta katsottuna. Lauantaina meni kurkia, pikkulintuja, petolintuja, kaikkea sitä mitä täältä tultiin hakemaan - tosin suurin osa tavarasta aivan helvetin kaukaa.

Tälle petofanaatikolle selkein kohokohta oli päivän aikana havaitut 3 muuttohaukkaa. Ensimmäistä ei tarvinnut kauaa odotella: bunkkerin yli painavia pikkulintuparvia seuratessani hoksasin korkealta taivaalta jalohaukan. Klassinen tapaus: ihmettelyä, kiikarit silmille ja TSÄNG. "Tossa menee muuttohaukka yli, korkeella ja lujaa!" Kaikki ehtivät onneksi näkemään. Tokan kerran tärppäsi ennen puoltapäivää, kun selasin bunkkerin koillispuolta kaukoputkella, ja kuvaan osui sopivan oloinen falco. "Soiska, tuleppa kattoon tää falco..." Ei tällä kertaa riittänyt kantti suoraan määritykseen, kun lintu oli niin peevelin kaukana. Mutta perehän se siellä lipui rauhallisesti länteen päin. Soiska löysi iltapäivällä päivän kolmannen peren pyörimässä Russarön suunnalla. Kun lintua ruvettiin tarkemmin seuraamaan, se aloitti valkoviklon jahtaamisen! Nyt sitä vihdoin pääsi seuraamaan, mitä oli tovin odottanutkin: voimakkaita siiveniskuja, äkkinäisiä kääntöjä ja huimia syöksyjä minuuttikaupalla! Valkoviklon kohtalo jäi lopulta epäselväksi ja perekin pysyi hetken aikaa piilossa. Tapu löysi linnun uudelleen tunnin päästä, notkumassa luodon laella taas Russarön suunnalla. Lintua tietty seurattiin intensiivisesti ja jähistäminen palkittiin elämää suuremmalla ohilennolla, kun ilmeinen 2-kv pere ohitti bunkkerin Gåun särkän suuntaan kadoten.

Ja näkyihän sitä muutakin kuin muuttohaukkoja. Aamupäivän pikkulintumuutto kruunattiin yhdellä kirjosiipikäpylinnulla ja 18 kangaskiurulla, massoina 127 västäräkkiä, 4100 vihervarpusta, 700 peippoa. Pari keltavästäräkkiä ja lapinsirkkuakin meni. Kun pikkulintumuutto kulki lähes mahdottomissa korkeuksissa, niin petolinnut eivät päästäneet yhtään helpommalla. Ainoastaan varpushaukkoja kulki bunkkerin ohi jatkuvana ja näkyvänä virtana, mutta isommat petolinnut pysyttelivät lähinnä kaukana ja / tai korkealla. Onneksi muutama hiirihaukkaparvi (22 ja 14 lintua) ohitti bunkkerin melko näyttävästi. Muuttajamääriä kertyi seuraavasti: mehiläishaukka 3m, merikotka 10p3m, sinisuohaukka 14m, varpushaukka 564mhiirihaukka 116m, iso petolintu 27m, tuulihaukka 1p5m, ampuhaukka 2p4m, nuolihaukka 1m.

Ja sitten ne kurjet. Ai helkkari kun niitä meni. Paljon. Ja kaukaa. Liian kaukaa. Lähes kaikki parvet lipuivat melkeinpä kiikarien kantomatkan ulottumattomissa ja kaukoputkella sai tihrustella kaukaa ohi lipuvia muutaman sadan kurjen parvia, parvi toisensa perään. Inkoossa varmasti juhlittiin, samoin Kirkkonummella. Vaikka asemalomakkeelle kirjattiin huimat 7000 kurkea, ei se muutto elämää suuremmalta tuntunut, vaikka ihan tällaisia määriä tulee harvemmin nähtyä. Jälleen sinnikkäimmät staijasivat auringonlaskuun asti, ainakin viikonloppumiehittäjillä riitti energiaa touhuun. Hieno lintupäivä!

18.9.

Taivas varjele! Jos lauantai oli lintupäivä, niin sunnuntai olikin sitten se LINTUPÄIVÄ. Rengastajat pitivät petoverkkoja pyynnissä koko yön, mutta sinnikkyys palkittiin vasta aamuyöstä, tuulen tyynnyttyä. Ennen auringonnousua ensimmäiset staijarit valmistautuivat bunkkerille siirtymiseen, kun verkkokierroksella ollut Soiska soitti Tapun apujoukoiksi. Ei kertonut miksi, pelisilmää sillä miehellä. Tovin päästä Soiska palaileekin aseman sisätiloihin - käsissään todella hämmästyneen näköinen sarvipöllö! Hellellujeah, vuodenpinna! Kuvattiin, fanitettiin, fiilisteltiin, pääsi karvanaamakin sitä räpläämään kun Soiskan piti jatkaa verkkokierrosta. Hyväkuntoinen lintu lähti käsistä lentoon ilman mitään suurempia vaikeuksia. Ja äkkiäkös Tapu palaili verkoilta käsissään harmaa lehtopöllö! Tässähän pääsi aivan kahden vuoden takaisen pöllösyksyn fiiliksiin! Lisää kuvausta, hehkutusta, ikätuntomerkkien kertausta.






Sitten rupesin kuulemaan puhetta kolmannesta lajista - ja tappioista. Pihaverkkoon oli jäänyt kiinni varpuspöllö, mutta aamuhämärissä aseman takaa lentänyt varpushaukka oli iskenyt pikkupöllöön - ja sparvari oli tuupertunut verkkoon! Huonoa tuuria voi olla matkassa vaikka verkoilla päivystetäänkin asiallisin aikatauluin.... välillä Soiskan taskussa ja käsissä kulkenut, kuolleeksi moneen otteeseen julistettu möntti heräsi kuitenkin henkiin Soiskan hellän ravistelun jälkeen. "Täähän elää!" Lintu oli kesken kaiken avannut siipensä ja silmänsä, taisi olla vain shokissa. Oi sitä rajatonta riemua, kun miehityspoppoo todisti pöllöparan virkoamista. Toivuttuaan hetken rengastushuoneessa pikkupöllöä kuskattiin sekä bunkkerille että etelämetsään jengin ihailtavaksi. Aika helvetin hieno aamuyö ja todella komea avaus Haliaksen pöllösyksylle!







Odotetusti pikkulinnuilla oli meno päällä jo ennen vakion alkua. Bunkkerilla Tuukka kehitteli uusia staijausmenetelmiä ja ilmoittelikin aika jäätävän suuria lukuja tasaisin väliajoin. Muutto menikin edellistä kovempaa ja korkeammalla. kiitos käsittämättömän tyynen ja selkeän sään. Suurin osa todellisesta lintumäärästä meni varmasti ohi silmien ja korvien, saavuttamattomissa korkeuksissa. Meno tosin tyssähti hyvissä ajoin ennen puoltapäivää, kuten pikkulintumuuton (ainakin keskimääräisen sellaisen) kupletin juoneen kuuluukin. Silti asemalomakkeelle päätyi mm. 164 rautiaista, 85 metsäkirvistä, 1700 vihervarpusta, 7 käpytikkaa, 42 kuusitiaista,

Tuukka staijaa pikkulintumuuttoa.

Petolinnut eivät taaskaan päästäneet sen helpommalla - jos suinkin mahdollista, petostaiji oli vielä hankalampaa kuin lauantaina. Määrät jäivät lauantaihin nähden hieman vaatimattomimmiksi, yllättäen puolilta päivin myös petomeininki hyytyi. Turistikelissä ei lentänyt sitten yhtään mitään! Jossain vaiheessa jäimme Tuukan kanssa kärvistelemään bunkkerille kahdestaan, meidät sentään palkittiin eteläkärjessä kökkineiden kuvaajien vinkkaamalla muuttohaukalla. Pyöri jossain aivan turhan kaukana etelän suunnalla tämäkin, mutta saatiinpahan päivän perekiintiö täytettyä! Muita petoja: mehiläishaukka 13 m, ruskosuohaukka 3m, sinisuohaukka 7 m (joukossa 2 vanhaa koirasta!), varpushaukka 470m, hiirihaukka 27m, iso petolintu 44m, sääksi 2m, tuulihaukka 1p5m, ampuhaukka 4m, nuolihaukka 2p4m.

Klo 13 jälkeen rupesi kuitenkin tapahtumaan, kun ennakkotietojen mukaan Haliaksen luoteen puoleiselle horisontille ilmestyi melkoisia kurkiparvia - jotka lauantaista poiketen näyttivät rynnistävän suoraan kohti! Bunkkerilla jännitys kasvoi ja fiilis nousi satapäisten parvien lähestyessä. Miehittäjät riemuitsivat niin että Hankoniemi raikasi ja kalliot tärisivät, kun puolentoista tunnin aikana 1800 kurkea muutti aivan bunkkerin yläpuolelta todella mageesti - suurimmassa parvikompleksissa oli yli 900 lintua! Aivan käsittämättömän komeaa seurattavaa! Lipui niitä parvia jostain kauempaakin, mutta hyvä kun niitä jaksoi noteerata (seurannan takia tietysti lukuja piti ottaa ylös), kun nähtävää riitti lähempänäkin. Ihan hyvän yhteissumman niistä silti sai.


"Antaa palaa!"



Pöllöjen ja kurkien lisäksi päivää piristivät pari rariteettia. Läksin bunkkerilta männikön ja parkkipaikan suunnalle pyörimään ja "hakemaan sitä inoa". Ei siinä kauaa ehtinyt korvia höristellä, kun puhelin pärähtää taskussa ja Tuukka ilmoittaa, että bunkkerilla kuuluu taigauunilinnun ääntä. "Jaahas, teki oharit, vaapun sit sinne", vastasin tyynesti ja manailin ilmassa leijuvaa ironian tuntua. "Ino" ei tietenkään ollut hallussa palatessani bunkkerille - eikä sitä etiketin mukaan kannattanut lähteä muualta etsimäänkään, kun tunnin staijaamisen jälkeen lintu tsyviistäili muutamaan otteeseen, näyttäytyikin. Kelpo vuodenpinna ja odotettu rari!

Pitkin päivää myös Täktömissä nähtiin kaikenlaista ihmeellistä, sieltä kantautui huhuja mm. maakotkasta ja haarahaukasta. Makon koppaaminen nyt tuntui mahdottomalta jo ensikuvitelmalta, mutta n. puoli tuntia varoituksen jälkeen löysin muutaman varpushaukan kanssa kaarrelleen ja hitaasti länteen päin lipuvan haarahaukan bunkkerin koillispuolelta. Ihan kelpo havis sekin! Ja näyttää jääneen lintukirjan selailusta jotain päähän kun tällaisen täällä-ei-niin-arkisen lajin pystyy spottaamaan melko kaukaa. Asemalla väki vaihtui aika radikaalisti, Aatua ja allekirjoittanutta lukuun ottamatta vanha miehistö läksi ja Seppo Niiranen saapui illasta asemalle.

Mikä päivä.

19.9.

Maanantai heräsi arkiseen, tuuliseen ja sateiseen aamuun. Välipäivän maku oli heti huomattavissa ja kontrasti viikonlopun aurinkoiseen sekä letkeään meininkiin oli turhankin jyrkkä. 14 m/s pauhannut itätuuli pamautti staijarin maan pinnalle: "ai niin, tälläistä tämän touhun pitkin olla". Maan pinnalle tippui myös lintuja, sillä ne harvat mitä bunkkerilta käsin nähtiin, nähtiin kiitettävän läheltä. Myös aamun ensi tunnit olivat melkoista kaaosta, kun kovan tuulen takia peipot ja vihervarpuset päättivät lyöttäytyä sekaparviksi hankaloittaen ainakin muuttajamäärien kirjaamista. Varpushaukkoja muutti edelleen kohtalaisesti, sata muuttajaa olivat ihan kelpo määrä epävakaiselle ja vain viisi tuntia kestäneelle päivän staijille. Todella hienoa oli seurata muitakin vastatuulessa kieppuvia petoja, kuvaamiseen otollisia tilanteita taisi aamupäivällä syntyä enemmän kuin viikonlopun aikana yhteensä. Mitä nyt oli aika pimeetä, ja muutenkin kelju olo, pienessä flunssanpoikasessa tuli aika helposti ikävä elokuun helteitä ja esim. Jurmossa hikoilua.

Aamun haviksia: mehiläishaukka 7 m, sinisuohaukka 15 m, varpushaukka 99m, sääksi 1m, tuulihaukka 2m, ampuhaukka 2m, nuolihaukka 2m. Paikallisista linnuista mainittakoon koko viikonlopun niemen nokan ympärillä hyörineet 1700 merimetson parvi.

Iltapäivän sateiden aikana oli hyvä istua aseman sisällä, kopsata jakson haviksia, raaputtaa muistiinpanoja näitä jorinoita varten sekä kerätä voimia vielä viimeisen päivän rutistuksia varten. Yllättävän nopeasti se sadepäiväkin kuluu lintuasemalla. Saaristolaisromantiikkaa tarjosi asemalle hankittu myrskylyhty, jonka valossa oli mitä odollisinta lukea Heikki Willamon klassikkoteosta Haukkametsä. "That's the only romance I need and the only thing I miss is back home the bottle of whiskey waiting for me..."

20.9.

Jakson viimeinen päivä alkoi lupaavan selkeänä ja tyynenä. Sää oli suorastaan petollisen optimaalinen hienolle ja näkyvälle muutolle, kun tuulen piti tyyntyä ja kääntyä sopivasti luoteeseen. Ja paskat! Aamu oli todella utuinen ja sekä mantereen että meren puolella tuntui olevan muuttoa tukkivaa tulppaa. Tuulikin tuntui aavistuksen liian voimakkaalta ja pari sadekuuroakin saatiin niskaan. Jotain siellä kuitenkin nähtiin: mehiläishaukkoja muutti ihan kivasti bunkkerin ohi. Melkoista pukukirjoa, kun suurin osa päivän linnuista oli vaalean muodon eri variaatioita. Löytyy "rosvonaamiota", huppua, juovitusta rinnasta, eri astein tummia siipisulkia, karpaalilaikkuja jne. Hyvin pääsi katselemaan ja vertailemaan miltä nämä veikeät linnut näyttävät kauempaa ja vastaavasti ohittaessaan bunkkerin. Varpushaukkojan riitti edelleen, joskin syksyn molemmat muuttopiikit taitavat olla väkisinkin takana päin.

Tietty tiistainakin nähtiin muuttohaukka, asetelmat nyt olivat vähän keljut. Hoksasin linnun vasta sen lentäessä poispäin etelämetsän päällä, ja lintu jatkoi yhtä kyytiä suoraa kohti Russötä. Vähän jäi vaisuksi lauantain megafiilistelyihin verrattuna, mutta ainahan noita on hieno nähdä! Ja lähellä oli että ois jääny näkemättä....

Rengastaja työssään.


Puolen päivän aikoihin meno hiljeni täysin ja aavistuksen turhan voimakas tuuli varmaankin hillitsi sitä vähäistäkin petomeininkiä. Puoli neljältä kapusin alas bunkkerilta, painuin asemalle syömään, pakkaamaan ja siivoamaan. Seppo heitti ystävällisesi juna-asemalle, "yllättäen" VRn lipunmyyntiautomaatit eivät toimineet, mutta hieman enemmän yllättäen lipun olisi pystynyt ostamaan suoraa konduktööriltä Visa Elektronilla! Ihmeiden aika ei ole ohi.


Allekirjoittaneelle pisin yhtenäinen lintuasemajakso oli... noh, voiko tätä enää mitenkään järkevästi hehkuttaa!? 45 mehiläishaukkaa, 62 sinisuohaukkaa, 1517 varpushaukkaa, 165 hiirihaukkaa, 22 tuulihaukkaa, 23 ampuhaukkaa, 13 nuolihaukkaa ja megalomaaniset 6 muuttohaukkaa, (yhteensä 15 eri petolintulajia!) 18 tonnia kurkia ynnä muut päälle... Tiistaina Helsinkiin palasi syystäkin onnellinen ornitologi. Eipähän tarvitse kauaa kärvistellä, kun takasin pääsee jo sunnuntaina. Otetaan tästä syksystä nyt kaikki irti, joulukuussa ehtii nukkumaan.

12.9.2011

Täpläverkkoperhosen syyskartoitus 2011

Jeh!

Karvanaama painuu kahdeksi viikoksi Ahvenanmaalle kenttähommiin, toimenkuvana täpläverkkoperhosen toukkien etsiminen ynnä muu kartoitukseen liittyvä toiminta. Kyseessä on Helsingin yliopiston metapopulaatiobiologiaa tutkivan ryhmän (MRG, Metapopulation Research Group) projekti, joka on hypännyt viime vuosien aikoina niinsanotusti isoilleen. 1990-luvun taitteesta lähtien aloitettua seurantaa jatkaa tänä vuonna 56 palkattua kartoittajaa. Seurannassa kerätään aineistoa mm. luonnonsuojelubiologisia tutkimuksia varten. Lisäksi perhosen perusbiologiaa, loisia, ravintokasveja ja samasta ravintokasvilajista kilpailevia lajeja tutkitaan melko intensiivisesti.

Tiedossa siis Ahvenanmaan ketoja, merenrantoja, allekirjoittaneelle neljännen kartoitusreissun ohella ehkä jokunen loppukesän perhonen ja muuttolintukin. Kuka saa tällä kertaa turpiinsa hurjistuneelta mullikalta? Kuinka monta punkkia hakeutuu karvanaaman säärikarvojen suojiin? Entä kuinka monta muuttohaukkaa tällä kertaa näkyy? Kuinka pahasti nolaan itseni tällä kertaa?

Kuva: Irina Sytcheva.
Seuraavassa päiväkirjatyyppinen reportaasi täpläverkkoperhosen syyskartoituksesta Anno Domini 2011. Kenttäprotokolla oli seuraavanlainen: kartoitustiimi suunnistaa täpläverkkoperhoselle sopiville elinpaikoille eli habitaattilaikuille (voi olla kallioketo, tienvarsi, laidun tai natiivin takapiha, missä kasvaa perhosen ravintokasveja eli heinäratamoa ja / tai tähkätädykettä), laikulta etsitään täpläverkkoperhosen toukkien seitistä rakentamia talvipesiä (laji talvehtii keskenkasvuisena toukkana ja aikuinen perhonen lentää alkukesällä). Kenttäprotokollaan kuuluu kaikenlaista muutakin näpertämistä, josta ehkä mielenkiintoisimpina toukkapesien merkitseminen gps-laitteen avulla karttapohjaan ja toukkapesän kuvaaminen miniläppäriin kiinnitettävällä nettikameralla.


27.8.

Lähtöpäivä. Nukuin edellisenä yönä ehkä tunnin tai kaksi. Automatkalla oli aika heikko olo, laivan conferenssitiloissa pidetyssä kartoitusdemossa (oppitunti kartoituksessa miniläppäreillä käytettävään ohjelmaan, EarthCapeen, EC:n tai eeceen) pysyin yllättävän hyvin hereillä ja kannella pakokaasujen käry suorastaan piristi. Haviksina mm. 9 merikotkaa, 4 nuolihaukkaa, 2 kanahaukkaa ja 2 merikihua.


28.8.

Eka kartoituspäivä alkaa mukavasti sankalla sumulla, parilla rajulla ukkoskuurolla ja penteleellisellä tuulella. Sään selkiinnyttyä tapeltiin ECn kanssa. Vaikka työn teko oli vielä lämmittelyasteella, cinxialla menee Eckerössä lujaa! Läpikäydyiltä laikuilta oli viime vuonna löytynyt vain muutama toukkapesä, nyt niitä löytyi kolmatta kymmentä! Lisäksi perhoset ovat levittäytyneet uusille laikuille, mistä ovat edellisen pohjavuoden aikana kadonneet. Sama trendi muuallakin Ahvenanmaalla.

Näkyi siinä sivussa muutama lintukin, mm 6 petolintulajia (merikotka, sääksi, varpus-, ruskosuo-, nuoli- ja tuulihaukka) ja käki.

M. cinxian habitaattia.


29.6.

Kinastelu ECn kanssa jatkui. Ei siinä mitään, ei mulla ole ikävä vanhoja laikkulomakkeita, suttupiirroksia ja askelmittoja, läppäri ja gps kelpaa yhtälailla, ja toukkapesien kuvaaminenkin on helpompaa ”ulkoistetulla” webbikameralla. Eilinen todallakin jäi lämmittelyksi ja tänään päästiin jo juoksemaan: ensimmäistä kertaa sain itsekin pinkoa muutamaa yli-innosta ja nuorta lehmää karkuun – siinä vaiheessa kun sarviparilla varustettu puolitonninen ravaa kohti ei tee mieli jäädä hirvästi etsimään seittikasoja jalkojen juuresta!

Päivä päättyi ”tyhjälle” metsälaitumelle, mistä ensimmäisen ja viimeisen toukkapesän löytöhetkellä taimikosta ilmestyi levoton ja hieman vauhko ori – lehmistä poiketen tämä kaveri jätti varoittelut sikseen ja rynnisti kohti hieman rivakammin! Onneki ehdimme aidan taakse turvaan ja jäimme seuraan takajalkojaan innokkaasti nostelevaa hevosta. Aikaisempina kartoituskertoina sitä on lähinnä pitänyt uteliaita elukoita etäällä, nyt piti oikeasti jo juosta!

Haviksia: 7 mehiläishaukkaa (vuodari!), 2 sääkseä, sinisuohaukka, pikkutikka, helmihopeatäplä.

Tähkätädyke.
Heinäratamo.
 
30.8.

Koko päivä meni yhtä yli 40 000 neliötä kattavan habitaattilaikun kartoittamiseen – 91 toukkapesää ja työsarkaa riittää vielä huomisellekin! Melko rankkaa, kun laikulta toiselle -siirtymien kaltaisia taukoja ei ole, mutta myös hauskaa, kun niitä seittikasoja löytyy lisää, lisää, lisää... ”Haistan toukkapesän. Tässä on varmasti toukkapesä. Tuossa ON toukkapesä!” Kivaa! Subarktiseen paikallisilmastoon tottuneen karvanaaman pää pehmeni etelän helteestä.

Lintuhavispuolelta päivän kruunasi korkealla plusmiikasta lounaaseen painellut nuori muuttohaukka. Muita mm. 2 hiirihaukkaa, (jo 11 petolintulajia havaittu tällä reissulla!) 9 merikotkaa, 3 hernekerttua, palokärki ja käki.

Toukkapesiä:





31.8.

Teimme protokollaan kuuluvan tuplatarkastuksen eli extrauksen eilisellä jättilaukulla – pesiä löytyi 19 lisää eli yhteensä 110 toukkapesää yhdeltä laikulta! ”Search imagen” harjaantumisesta en tiedä, mutta ainakin merkkikeppejä tuli veisteltyä edellisten kartoitusten tyhjiöalueiden edestä.  Hooseelaikun jälkeen lepuutimme aivojamme kartoittamalla Långnabbanin erakkolaikut, kiva päästä välillä mereisiinkin ympäristöihin. Ja pesäähän sieltäkin löytyi. Hehheh.

Haviksia: 3 mehiläishaukkaa, palokärki, sekä sirittäjiä, herne- ja mustapääkerttuja.

Torpin toukkapesätiheyksiä...

1.9.

Sadepäivä. Eli läppärin kanssa turhautumista (koittakaa itse käyttää karttapohjaista ohjelmaa muovipussiin peitetyn kannettavan kanssa mahdollisimman alhaisella ja virtaa säästävällä näytönkirkkaudella rääääääh), mutta ehdittiin siinä rutistamaan muutama laikku kasaan. Päivän aikana löytyi viitisenkymmentä toukkapesää, eli kokonaisuudessaan löydettyjen seittikasojen ja kerättyjen cinxian toukkien määrät rupeavat olemaan melko suuria.

Haviksia: aamulla laikun yli lentäneet 2 kirjosiipikäpylintua ja paluumatkalla hoksattu, merikotkaa härnännyt nuori muuttohaukka.


 2.9.

”Jämälaikkupäivä”, eli kierreltiin Eckerön äärilaitojen pieniä, hajallaan sijaitsevia ja heikkolaatuisia laikkuja läpi, kolmentoista työtunnin edestä. Populationexplosioncaboom!-laikuilla vastaava tahti ei onnistuisikaan. Yllätyksiltä ei vältytty, kun Eppu onnistui vääntäämään odottamattomat toukkapesät Skeppsvikistä ja Vesterbergenin metsälaikulta. Legendaarisella Styrsingsuddenilakin käytiin kartoittamassa – elokuinen alkuilta oli varmaan mahdollisimman outo ajankohta paikalla vierailuun. Oli siellä silti peukaloinen ja varpushaukka, kovaa valuuttaa olisivat talvisissa Ahvisralleissa!

Haviksia: luotokirvinen, pari nuolihaukkaa, käki ja vajaa kymmenen ruostenopsasiipeä.


3.9.

Vapaapäivä! Mökin eukot lähtivät Maarianhaminaan humputtelemaan, itse ”dumppauduin” Torpfjärdenin tornille ja Ramsholmenin luonnonsuojelualueelle staijaamaan ja fiilistelemään. Turistikeli, mutta yllättäen lintutornista löytyi natiivi lintuharrastaja. Kuuluisat sorsalintumassat olivat ”jossain muualla”, vajaan sadan sinisorsan joukosta sentään löytyi muutama harmaa-, jouhi- ja lapasorsa. Petostaijiksi meni: ensiksi kaivoin jostain taivaanrannasta mehiläishaukan ja nuotittaessani lintua löysinkin yllättäen toisen, korppia härnäävän pedon. Muoto herätti heti epäilyksiä, pitkä- ja todella kapeasiipinen sekä pitkäpyrstöinen, korppia pienempi... linnun pyöriessä tuntomerkkeja paljastui lisää: vaalea yläperä ja kauttaaltaan juovaton, voimakkaan punaruskea vatsapuoli... siinä se manattu ja toivottu sirosuohaukka sitten menee! Ja pian ensiksi havaitun linnun vierelle ilmaantui toinen vastaavanlainen! Nämä määrityspähkinät eivät yhtään lähemmäksi suostuneet siirtymään, joten havainto jäi määritys jäi lajiparin (arosuohaukka / niittysuohaukka) asteelle. Eipä tuosta ehtinyt hirveästi edes innostumaan, kun jälkimmäisestä vaihtoehdosta jäi ”Suomenpinna” saamatta.








Mutta ei se fiilis minne maanrakoonkaan vajonnut, vaan kevein askelein ja raskain kantamuksin jatkoin Ramsholmeniin. Perkeleellistä paahdetta oli hieno päästä pähkinälehtojen suojaan. Kuvailua, fiilistelyä, tiaisparvien kuulostelua. Pähkinänakkeli ja nokkavarpunen ääntelivät, eivät vaan suostuneet näyttäytymään. Ramsholmenin länsipuolelta staijasin mm. sääksen, nuolihaukan ja läjän muita petoja. Lahdelta löytyi 8 harmaasorsaa.

Alkuiltasella jaksettiin vielä Getaan kiipeilemään! Boulderoinnista on muodostunut jonkin sortin kulttiharrastus täällä päin ravaamille biologeille, ja olihan se hauska päästä itsekin kokeilemaan! Maisemat oli mageat, seura mukavaa ja elo oli autuasta. Pari pakollista mekoakin näkyi.



4.9.

Toinen vapaapäivä! Ohjelmassa duderetki Saltivin Hagaan – pakko taipua moiseen kun ei muuten ois saanu kyytiä ollenkaan ;) keli vähän epävakaisempi kuin eilen, joten vastaavaan lintuhurmokseen ei päästy, joku 6 petolajia kuitenkin, mm sääksi ja tuulihaukka. Muutoin päivä meni mökissä koomaamiseen. Ehkä eilinen ja intensiivinen kartoitusviikko tuntui vielä kropassa – jota varsinkin kiipeilyn jäljiltä kolotti melkoisesti.

Haviksia: 5 punasotkaa ja 7 havaitusta petolintulajista mm. 3 mehiläishaukkaa, 1 sääksi, 1 tuulihaukka.

Suohaukkoja ei ennakko-odotuksista huolimatta näkynyt Haga Kungsgårdin pelloilla edellisten vuosien tapaan...


5.9.

Paluu arkeen, jatkoimme työsarkaa Storbyssä ja puursimme postitalon ja Postbrygganin läheiset laikut päivän aikana. Pesiä ”vain” kolmisenkymmentä, Torpin tykityksen jälkeen tuntui hassulta, että kaikista potentiaalisista paikoista ei enää löydykään toukkapesiä. Näin sitä käsitys cinxian esiintmisestä vääristyy, kun pyörii liian hyvillä paikoilla. Hienoa ympäristöä nuo Storbyn paikatkin, oikein jännä kartottaa siellä.

Haviksia: isokäpylintu, 2 tervapääskyä, pedoista 2 nuolihaukkaa ja kanahaukka.

Roadkill.

6.9. *

Vuorossa Eckerön Söderängar. Pieniä laikkuja pienimuotoisessa maalaismaisemassa = paljon toukkapesiä, muistaakseni joku nelisenkymmentä toukkapesää syötettin kartoituksen tietokantaan. Kova meno pienehkostä potentiaalista huolimatta.

Haviksia: yllättäen Söderängarin päällä kierrellyt ilmeineinen vulpinus-alalajin hiirihaukka (aika jännä täällä tähän aikaan!?), 11 varpushaukkaa, sinisuohaukka ja tuulihaukka.

Matarakiitäjä.

7.9. *


Sadepäivä. Todellinen sadepäivä. Aloitimme Eckerön Mellanön eteläkärjestä: tuulta 14 m/s ja vesisadetta vaakatasossa. Jee. Käringsundbyssä piti ottaa kuva laikusta, mutta kesken protokollan näkyvyys tippui nollaan ja vettä tuli kun sieltä Esterin kuuluisasta Säkkijärven polkkaa soittavasta hanurista – eli vähän niin kuin saavista olis niskaan kaatanu. Löydettiin silti jokunen toukkapesä. Joku jämätiimi kävi ”kontrolloimassa” laikut parin päivän jälkeen ja olivat löytäneet lisää toukkapesiä. Kontrolloiko kukaan muu kaikkia sadepäivänä tehtyjä laikkuja?

Haviksia: merikotka, valkoviklo, liro. Mainitsinko jo, että tuolloin tihutti vähän vettä?


8.9. *

Paluu Torpiin. Kartoitimme hevoslaitumia, joille emme kehdanneet edellisellä viikolla mennä! Kannatti pimittää laikkuja, sillä irtosihan sieltä vielä vajaa 70 toukkapesää. Go Eckerö go! Kelin selkiinnyttyä kolmelta iltapäivällä meinasi oikeasti keskittyminen herpaantua, kun petolintua rundaa laikun yllä ja ohi niin maan penteleesti. Kartoituskoordinaattorin pitää suosiolla tehdä ensi kerraksi uusi sopimus, missä suorilta käsiltä vähennetään kolmannesosa palkasta (eli staijaamiseen kulutettu aika).

Haviksia: myöhään iltapäivästä laikun yllä komeasti kaarrellut ja lounaaseen suunnannut aikuinen muuttohaukka, (reissun kolmas!!!) 7 mehiläishaukkaa, 4 hiirihaukkaa, 15 varpushaukkaa, 2 nuolihaukkaa.


9.9. *

Viimeinen kartoituspäivä, kävimme Storbyn asuinalueen laikkuja läpi: paljon pihoja, tienvarsia, jokunen vanha laidun ja pellonreuna. Toukkapesiä ”vain” parisenkymmentä, lintupuolelta melkosena yllärinä Storbyn pelloilla havaittu maakotka. Lisäksi 9 varpushaukkaa, 5 hiirihaukkaa, pikkutikka ja pari pyrstötiaista.

Suurin osa majoituskokoonpanostamme (Hullu Paroni included) suuntasi alkuillasta Finströmiin paikallisia mallasjuomia valmistaman Stallhagenin panimoon & baariin. Illalla grillattiin ja juotiin viskiä.


10.9. **

”… sitä paitsi kannella staijaaminen on niin nähty”, kuulin jonkun kartoitusveteraanin möläyttävän. Hitot. Kannella staijaaminen oli erityisen kivaa lauantaina, kun yksinäinen karvanaama ihaili ihan kivaa petomuuttoa: 82 varpushaukkaa, 35 merikotkaa ja 3 ruskosuohaukkaa näin parhaimmat mainitakseni. Melkonen ylläri oli myös Maarianhaminan selustassa havaittu räyskä – sekä Tax Freehen ”hukkunut” satanen. Kiitos MRG, kiitos Åland, kiitos kollegat - ja ensi vuonna uudelleen. Karvanaama jatkaa tästä Hangon lintuasemalle.



* Kirjoitettu paikalliseen olutpanimoon suuntautuneen excursion jälkihuuruissa.

** Ankea kirjoitus ankeasti kirjoitettu ankeassa Helsingin Koskelassa ankeassa krapulassa.